Sienipornoa. Jo perinteeksi muodostunut jokavuotinen sienipäivitys.

Oltiin keskimmäisen lapsen kanssa mun vikan lomapäivän kunniaksi sienestämässä ja katsastamassa millainen suppissyksy on kehittymässä. Hirveästi pikkuruisia suppilovahveroita tulossa ja tosi hyvin löytyi jo poimittavan kokoistakin. Lampaankääpiä löytyi kasapäin ja suurin osa oli pakko jättää metsään, koska ei oltaisi jaksettu kantaa niitä autolle ja säilötyt käävät ei ole niin kivoja koostumukseltaan, että niitä hirveästi käyttäisin. Sienikuivurin hankinta alkaa olla jo perusteltua, koska todennäköisesti tulisi koottua enemmän tattia ja kääpää, kun kuivattuja sieniä on helppo heittää mihin vaan. Lisäksi reissulta mukaan tarttui koivunkantosientä (toivottavasti, aina yhtä jännää onko se sittenkin myrkkynääpikkää), kanttarelleja pari litraa, rouskuja ja vahveroita suolasieniksi ja muutama kuusensuomuorakas (kiitti Kata, joka autoit puhelimitse kun kännyn sienisovellus ei osannut auttaa), joka kyllä vielä vähän epäilyttää, että uskallanko edes maistaa, sieni jossa on sekä suomuja, että piikkejä, ihan niin kuin söisi jotain esihistoriallista elukkaa... Aluksi Matu ei hoksannut suppiksia vaikka seisoi mättään keskellä, mutta lopulta kävi niin, että itse iloisesti loikin aarteiden yli ja heppuli huuteli perään, että äiti, unohdit suppikset. Kolmen tunnin rämpiminen otti jätkällä sen verran voimille, että kotimatkalla ikiliikkuja nukahti auton takapenkille. Seuraavaksi edessä sienisulkeiset, paistamista, pakastusta ja säilöntää. Vähän ahdistaa, että on viimeinen lomapäivä. Onneksi huomenna on jo työvuorolistan eka vapaapäivä, että saa hengähtää ;-) Mutta onhan mummuja ja pappoja jo ikäväkin, kumman rakkaiksi voi tulla ihmiset joista pitää huolta työkseen, ei sitä ehkä moni tajuakaan. 

Todistusaineistoa.

Edit: saaliista osa puhdistettu, suppiksia 1kg (sellainen viitisen litraa) ja kanttarelleja 500g (parisen litraa) ja pari kiloa haperoita ja vahveroita. Lampaankäävät ja muut jäi odottamaan uutta aamua, nyt ei jaksa enempää... Niin, ja päässä & puseron alla yhteensä viisi hirvikärpästä. Yök. 

Suolasienillä tuunatut lihapullat

Meikäläisestä kehkeytyy aina syksyllä jos ei nyt ihan Jaakko Kolmonen niin vähintäänkin Teija Sopanen, kun yritän keksiä tuhat ja yksi tapaa tuhota kesäkurpitsa-, juures- ja sienivarastoja. Tällä kertaa piti pikapikaa alkaa keksiä käyttöä viimesyksyisille suolasienivarastoille, joita piti tuhota tämänvuotisten tieltä ja koska meidän perheessä jauheliha näyttelee suurta osaa proteiininlähteenä ja sitä löytyy sekä jääkaapista, että pakastimesta aina, päätin vääntää itselleni suolasienillä kevennettyjä lihapullia. Kaikki kunnia suolasieniruokien kuninkaalle, sienisalaatille, mutta ei sitäkään jaksa määräänsä enempää vetää, etenkään, kun jääkaapissa on suolattuna varmaan viisi kiloa haperoita ja rouskuja sun muita sekasieniä ja minä olen perheestä ainoa, joka suolasieniä yleensäkään syö. Korppujauhoja tässä ohjeessa ei ole ja hyvin on siitä huolimatta koossa pysynyt pullat, kun ne olen uunissa paistanut. Kaikki määrät on tuttuun tapaan sinnepäin!

Suolasienilihapullat

500g vähärasvaista jauhelihaa (nauta tai sika-nauta, eipä suurempaa merkitystä)
1 sipuli silputtuna
2-3 munaa
3-4 dl suolasieniä
maustepippuria
persiljaa silputtuna maun mukaan

Huutele suolasienistä mahdolliset näkyvät suolajämät pois, laita sienet ainakin pariksi tunniksi lillumaan kylmään veteen eikä haittaa vaikka kylpisivät yönkin yli jääkaapissa. Rutista sienistä suuremmat vedet pois, silppua sienet. Sekoita kaikki ainekset kulhossa, muotoile pulliksi ja paista uunissa 200 asteessa about 20 minuuttia. Puperra vaikka kesäkurpitsapastan kaverina. Suolaa ei tarvitse taikinaan lisätä, koska suolasienet kyllä hoitaa suolaamisen eikä pullista ole tarkoitus tehdä tönkkösuolattuja.

Kirjoittaja ei ota vastuuta, mikäli joku on onnistunut säilömään kasan myrkkysieniä rouskujen ja haperoiden sijaan ja kuukahtaa kokeiltuaan meikäläisen lihapullareseptiä. Tarkemmat ohjeet sienten tunnistukseen esimerkiksi täältä.

Kesäkurpitsapasta

Sekä minä että äitini innostuttiin kasvattamaan tämänkin kesän aikana kesäkurpitsaa ja nyt niitä pukkaa siihen tahtiin, että ei ehdi edes syödä kaikkia. Olen vetänyt niitä jos jonkinlaisten kasvispaistosten seassa sekä ihan raakana salaatin sijaan. Jo viime kesänä sain työkaverilta vinkin tehdä kesäkurpitsapastaa. Olen yrittänyt vähentää mahaongelmien vuoksi viljatuotteita niin että syön pari palaa ruisleipää ja annoksen kaurapuuroa päivässä, jonka vuoksi tämä pasta on hyvä viljaton versio perinteisen pastan tilalle lämpimällä aterialla. Vähän muokkasin reseptiä kun kasvimaalla kasvaa valkosipulia, basilikaa ja persiljaa ja tämmöistä on tullut vedeltyä hyvällä ruokahalulla;

Kesäkurpitsapasta (yhdelle)

1 kesäkurpitsa

voita

oliiviöljyä

1 valkosipulin kynsi (toi on sellainen ungefär, ihan oman maun mukaan vaikka koko valkosipuli...)

suolaa

basilikaa/persiljaa

mustapippuria/sitruunapippuria

Vuole kesäkurpitsasta juustöhöylällä, raastimella tai kuorimaveitsellä ohuita suikaleita. On ihan makuasia haluaako käyttää kurpitsan kuorittuna vai kuorien kanssa, itse tykkään, että kuoret on mukana, on huomattavasti värikkäämpi ja rapsakampi annos. Siemenosa kannattaa heittää menemään. Kuullota pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa murskattu valkosipuli. Lisää kesäkurpitsa ja kypsennä pari minuuttia. Mausta. 

Olen heittänyt sekaan ½-1 rkl tuorejuustoa tms. ja hiukan kinkkua, jauhelihaa tai savulohta jolloin ateriasta on tullut oikein täyttävä.

PS. En ottanut kuvaa, luotan siihen, että suurin osa tajuaa miltä näyttää suikaloitu kesäkurpitsa... 

Autumn leaves

"The falling leaves drift by my window, The falling leaves of red and gold..."

Syksy taas, luvassa sienipäivityksiä facessa ja sienten kuvia blogiin. Illat alkaa aikaisin ja aamulla on kylmää ja sumuista, hyvä aika istua kököttää koneella ja miettiä mitä hauskaa keksisi. Taas on mennyt useampi kuukausi luovassa ummetuksessa (en todelakaan puhu tässä yhteydessä vatsani tilasta, kiitos antibioottikuurin), mutta koska tässä taloudessa raha tulee raa'asta työnteosta eikä bloggaamisesta, annan itselleni anteeksi. Kuluneisiin kuukausiin on mahtunut mm. Palliatiivisen hoitotyön täydennyskoulutusta, 30 opintopisteestä uupuu vielä muutama ja edessä tiukka rutistus, jotta joulukuussa saa paperit käteen, keskimmäisen lapsen ekaluokan aloitus, kesäloma, jota on enää muutama päivä jäljellä ja seuraava loma onkin kesällä 2015, sitä tuttua metsässä rämpimistä, sienestämistä, salilla ramppaamista ja pähkäilyä, että onko ne lihakset tosiaan vähän kasvaneet. Keskimmäinen lapsista harrastaa jalkapalloa ja pojan harkat ja pelit saneli aikalailla vapaa-ajan käytön koko kesän ajalta. Kesän ja syksyn aikana on tullut tavattua ystäviä ja kylänmiehiä, juhlittua parit hyvät aikuisten juhlat ja useammat lastenjuhlat. Töissä on riittänyt vauhtia ja jos ei nyt vaarallisia tilanteita niin haastavia kuitenkin kaiken ilon ja surun keskellä. Perhe on kasvanut viime kirjoituksen jälkeen hamsterilla, jonka keskimmäinen lapsi sai sen kunniaksi, että ekaluokka alkoi ja Martista onkin tullut rakas kaveri pojalle. Kaiken kaikkiaan tämä koulunaloitus oli äidille helpompi pala niellä kuin esikoisen, vaikkakin pitää myöntää, että meillä pitää just jämptilleen paikkansa kaikki stereotypiat kiltistä ja huolellisesta esikoistytöstä ja taivaanrannanmaalarihulivilipikkuveljestä. Kesän aikana totesin, että ensi vuonna otan kesälomani oikeasti siihen kuumimpaan kauteen ihan vaan sen takia, että töissä oli yhtä tuskaa ja tajusin myös, että mä olen syysihminen. Miksi kinkusta sulaa rasva kuumassa, mutta meikäläisestä ei? Tosin viimeaikoina olen tuntenut entistä enemmän syvää tyytyväisyyttä itseeni kaikin puolin, pitäisikö huolestua? Joku viisas kun on sanonut, että tyytyväisyys tappaa kehityksen. Mene ja tiedä, onneksi henkisestä kasvusta huolehtii esimurkkuikäinen tempauksineen.

Martti

Eka kouluaamu

Lapualla hiekkamontulla

Kotirannassa

Koko kesä on mennyt jalkapalloillessa, joukkueen tai kavereiden kanssa

Todistusaineistoa siitä, että mä olen joskus käynyt salilla istumassa

Aurinko ja vesi, niillä lapsetkin kasvaa

Yyterin auringossa